Teatterihiiret

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Me tulemme taas...

Ei edes viitsi kirjoittaa, että pitkästä aikaa. Totuus on karmaiseva, näin on tapahtunut. Paljon on tapahtunut reilussa puolessa vuodessa kuten arvata saattaa. On ollut muuttoa, remonttia, synttäreitä, paiseilua, kesälomaa, leikkausta, toipumista, grillausta, rullaluistelua, mustikanpoimintaa, töihinpaluuta, päivähoidon aloitusta, ensi-iltaa ja harjoittelua. Pelkäsimme jo ettemme pääse enää sivuille takaisin mutta niin vaan saatiin sivut auki.

Tässä muutamia kuvia elikkäs valittuja paloja kesältä 2007!






Tässä Heikki tutustuu kesäkuun alussa juoksuhautaan Kuhmon Saunajärvellä. Minä riemastuin kovin haudasta löytyneistä korvasienistä.



Mökin rauhasta saimme nauttia kesäkuun alun päivinä. Meille osuikin ihan mukiinmenevä hellejakso. Veneilimme läheisillä kallioilla, jossa paistoimme makkaroita ja ihmettelimme pörrääviä moottoriveneitä.







Vierailimme myös mm. Korkeasaaressa ja Turun Suomen joutsenessa ja perämoottorimuseossa!!! Vettä satoi, mansikka maistui, pantteri valtasi olohuoneemme, balleriina riehui terassilla ja sammakkomies valmistui kylpyammesukellukseen.
Tässäpä näitä tällä erää! Päivitys on taas tehty, joten emme oli ihan toivottomia. Kirpeitä syyspäiviä seuraten siirrymme vähitellen talviaikaan. Talviunta ilma enteilee mutta toivottavasti unihiekka ei taas lennä tänne blogimme sivuille asti....